Seuraa Facebookissa

Tekstiilialan erikoisosaamista vuodesta 1962

Historiaa

Tarina yrittäjäperheestämme on alkanut jo vuonna 1962, jolloin isoisäni Einari Partanen toimi kodinkone- sekä ompelukonekauppiaana Kiteellä. Isäni Pentti oli mukana toiminnassa jo silloin ja 1969 isä aloitti kodinkonekauppiaana omassa myymälässä.

Monien vaiheiden jälkeen perheemme tie vei Kiteeltä Jyväskylään ja sieltä Lappeenrantaan. Vuonna 1984 isäni oli huomioinut Kiteellä työmatkalla ollessaan, että Kangaskauppa, Palaliike T. Paasu oli myynnissä.

Veri vetikin isäni ompelukonealalle takaisin ja tapahtui muutto takaisin Kiteelle ja äitini Tuula siirtyi perhepäivähoitajan työstä kangaskaupan pitoon.

Minä tulin mukaan toimintaan koulusta päästyäni 1991, mutta jo sitä ennen liikkeen siivoustyöt, ilta-, kesätyöt sekä ompelukonehuoltoon liittyvät asiat tulivat tutuksi vanhempien ohjauksessa.

Bellabit tänään

Tänään Bellabit Oy:nä tarjoamme yksityis- ja yritysasiakkaille laajan palveluvalikoiman. Yksityisasiakkaat saavat meiltä monipuolisen Kiteen kivijalkakangaskaupan ja ompelupalveluiden lisäksi ompelukoneet ja saumurit nettikaupastamme sekä Joensuun kivijalkakaupasta. Ompelukoneiden ja saumureiden huoltokin sujuu, sillä toimimme takuu- ja merkkihuollon valtuutettuna huoltokeskuksena.

Yrityksille ja yhdistyksille tarjoamme teollista tekstiilivalmistusta pienissä ja suurissa projekteissa. Tuotteina kotimaiset Bellabit-istuinsuojat, brodeeraustekstit ja –logot sekä yritystekstiilit, työvaatteet ja mainoslahjat.

Palvelemme asiakaitamme jo kolmannessa sukupolvessa sillä mukana toiminnassa ovat myös vaimoni Katja, poikani Toni sekä tytär Iina. Yrittäjyyshenki on siirtynyt myös osaavaan muuhun henkilökuntaamme eli olemme yhtä yrittäjäperhettä.

Yhdessä yrittäjäperheenä annamme asiakkaillemme perinteen ja kokemuksen luomaa ammattitaitoista ja osaavaa palvelua. Palvelemme asiakkaita rehellisesti ja luotettavasti. Toiminnastamme kuvastuu 100 % pohjoiskarjalainen aitous sekä asiakkaan arvostus yksilönä.

Tervetuloa asiakkaaksi.

Bellabit Oy
Petri Partanen, toimitusjohtaja


Pitkäaikaisia yhteistyökumppaneitamme

  • Oy Husqvarna Ab
  • John Deere Forestry Oy
  • Würth Oy
  • Metsäliitto Osuuskunta
  • UPM Metsä
  • Stora Enso Oyj

sekä lukuisia muita yrityksiä kautta Suomen.

Yhteystiedot

Bellabit Oy

040 151 0200
[email protected]

Kitee

Romolantie 23
82500 KITEE

  • Vapaa-aika
  • Mainostuotteet
  • Istuinsuojat
  • Ompelukoneet, huolto
  • Kangaskauppa
  • Logomerkkaus

Joensuu

Rahkeentie 12
80100 JOENSUU

  • Vapaa-aika
  • Mainostuotteet
  • Istuinsuojat
  • Työvaatemyymälä
  • Logomerkkaus
  • Ompelukoneet, huolto

Tietosuojaseloste

Liikkeemme on avoinna

Kitee:
Ma-pe 9-17

Joensuu:
Ma-Pe 9-17
Heinäkuu avoinna 10-16.00

Yritys- ja mainostekstiilit, istuinsuojat

Jarmo Timonen
Myyjä
040 528 0312

Iina Kostamo
Myyjä
040 521 7991

Istuinsuojat, ompelukoneet, ompelukonehuolto

Petri Partanen
Yrittäjä
040 151 0200

Kangaskauppa

Katja Partanen
Yrittäjä
040 151 0100